Koiranäyttelyssä

Koiranäyttelyt ovat koiraharrastajien suosituin harrastus. Kilpailijoiden lisäksi ne kiehtovat muita koirien ystäviä. Isännän sanotaan alkavan muistuttaa usein koiraansa vuosien varrella, totta toteamuksessa on varmasti ainakin se, että ainakin yhdessä paljon aikaa viettävä parivaljakko hitsautuu tiiviisti yhteen.

Yhdessä harrastaminen tekee hyvää molemmille sillä koira tarvitsee puuhaa ja tekemistä aivan samoin kuin ihminenkin. Tylsistynyt koira saattaa kärsiä masennuksesta, vaivoista ja varsinkin iän myötä se saattaa muuttua vihaiseksi kontaktien puuttuessa.

Parivaljakon yhteinen harrastus

Koiranäyttelyihin treenataan ja koiralle mielekästä tekemistä on oikeastaan kaikenlainen uuden oppiminen. Koira nauttii palkinnoista ja rakkaudesta, se haluaa suorittaa ja miellyttää. Koiranäyttelyihin valmistaudutaan koiran kouluttamisella, jonka voi aloittaa pentuna esimerkiksi alueen koiraliiton järjestämässä koirakoulussa.

Myöhemmin tottelevaisuutta ja temppuja voi harjoittaa myös itse. Koiran koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä ja se tarjoaa rinnalle innokkaan ja luotettavan ystävän. Yhteinen harrastus tuo iloa ja liikuntaa parivaljakon molemmille jäsenille.

Näyttelyjännitystä

Näyttelyissä kiertävä omistaja ja koira rutinoituvat ajan kuluessa omaan aikatauluunsa. Eväät, rytmi, harjoitukset, herkkupalat, turkin kunnossapito ja muu hoito sekä ajankulu odotellessa opitaan ottamaan huomioon. Monelle uudelle koirakilpailuun osallistujalle saattaa tulla yllätyksenä että kisat eivät ole pelkkää lavalla edustamista, vaan itse esiintyminen isoissa kilpailuissa on pieni osa ja oman vuoron odottelu vie paljon aikaa. Miten viihdyttää itseään ja koiraa?

Omistajan on hyvä varustautua kilpailuihin pukeutumalla oikein. Monet kisat järjestetään isoissa halleissa, joissa saattaa olla talvisin puutteellinen lämmitys ja kesäisin vajavainen ilmastointi. Odotellessa aika käy pitkäksi joten ajan kulumisen edistämiseksi yksi parhaimmista keksinnöistä lienee älypuhelin. Varmista matkaan lähtiessä että akku on ladattu ja mukana kulkee myös lisävirranlähde. Puhelimesta voi katsella uutisia, sarjoja tai vaikka elokuvia. Omasta harrastuksesta löytyy tietoa, joten koirakilpailuun liittyviä asioitakin voi vielä opiskella ennen omaa näytönpaikkaa. Viihdeosastolle voi kirjautua jos haluaa tienata lisätuloja tai ainakin nauttia pelaamisesta. Lähes kaikki laadukkaat kasinot tukevat mobiilipelaamista ja kirjautuminen kasinolle käy helposti. Pelaamalla saa pienen tauon harrastukseen ja lisävirtaa pitkään päivään.

Urheilija tarvitsee jaksaakseen ravitsevat eväät, koiranäyttelymatkalla molemmat parivaljakon jäsenistä tarvitsevat jaksaakseen hyvän tankkauksen vaikka kyseessä ei olekaan repäisevä urheilusuoritus. Tarjolla oleva ruoka näyttelyissä saattaa olla epäterveellistä, joten omien muonien pakkaaminen mukaan on hyvä idea. Tällöin säästää myös pitkän pennin rahaa.

Koiralle tulee varata mukaan ruokaa ja herkkuja, jotka se saa hyvin menneen suorituksen jälkeen. Kisailijalle pakataan mukaan myös harja ja hoitovälineet sekä kylmyyttä ja väsymystä vastaan huopa. Koiran rauhoittamiseksi vieraassa paikassa on hyvä ottaa mukaan tuttuja esineitä, kuten mahdolliset lelut ja oma mukana kulkeva sänky.

Comments Off on Koiranäyttelyssä

Filed under Blogi